Translate

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Hiukan uutta

Iitukan vierailun jälkeen Salmen taloon tuli uusi asukas. Laku.
Laku on samasta pentueesta kuin Iitukan matkaan lähtenyt Naku. Salmea hirvitti, koiraihmisiä kun ei ole lainkaan vaan ihan kissi-ihmisiä, mutta Iitukka vakuutti, että kyllä Salme pärjäisi.
Ja Iitukan neuvoilla Salme on nyt pärjäillyt.


Iitukan toimesta Salmelle tuli myös uusi kaappi. Siihen mahtuikin mukavasti vaatteita ja viileää säilytystä tarvitsevat  asiat, kuten munat ja perunat Soilelta. Ja sinne Salme kätki myös viinit.




Salme oli hankkinut viinejä Kaisan viinitarhalta ja ajatteli, että siellä säilyisivät siihen kunnes olisi hyvä hetki niitä maistella.
Kun Salme lähti sisään käymään, niin kuistille ilmestyi vieras; karvainen ja utelias koiranpentu joka
haistoi, että kaapissa oli kaveri.



Aikansa Salme ihmetteli vierasta ja otti sitten karvaisen pennun hoiviinsa. Muutaman päivän kuluttua selvisi, että pentu oli lähistöllä olevasta maalaistalosta jossa yksi koirista oli saanut pentuja ja tämä hyväkäs karannut emoltaan.
Aivan mahoton tapaus - oli talon isäntä tuumanut, kun Salme oli pentua sitten vienyt takaisin.
Niin kovin mahoton, jos haluat, saat sen - oli isäntä sitten sanonut. On tässä vielä näitten sijoittamista, kaikkiaan näitä siunaantui yhdeksän kappaletta.
Vai olet sinä Mahoton - Salmea nauratti, ja niin Mahoton päätyi Lakun kaveriksi.



Mahoton oli nimensä veroinen; se oli kova pissimään sisälle ja Salmella kului sanomalehteä. Se oli myös kova syömään. Myös Lakun ruuat ja syödessään hosui niin, että kaikki oli pitkin. Joka paikkaan se tunki itsensä jo oli aina pulassa. Se sai myös Lakun villiintymää ja välillä olikin tuvassa aikamoinen meno ja meininki.
 
Salmella oli myös uusi-vanha lattiapeili...

 
Ja alakerta siivottu kevättä varten...

 
Soilen herkullisia hedelmiä... 
 
Ja Salmen isän taulu - Halonenkin - löytyi. Salme oli sitä kevätsiivouksen yhteydessä kuumeisesti etsinyt. Salmen isä oli pitänyt taiteesta, niin kuin Salmekin, ja oli aikanaan hankkinut muutamia tauluja.
Eiväthän ne ihan aitoja olleet, mutta hyviä kuitenkin ja Salme sovitteli niitä nyt seinille.

 

Salmella oli jo aatokset tulevassa keväässä... Ehkä Mahotonkin oppisi sisäsiistiksi siihen mennessä... 
 

4 kommenttia:

  1. ihana kaappi :D <3<3 teikkö ite?

    VastaaPoista
  2. Voi Mahoton sentään :) :) :) ..... Vilskettä riittää! Vai on se Salamekkii kevät siivousta tehny ;) Nii Iitukii :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä siinä on Salmella kahden koiranpennun kanssa tekemistä, toivottavasti eivät jyrsi kaikkea piloille... Sinulla on niin asutun tuntuista jo siellä, sellainen lämmin tunnelma.

    VastaaPoista