Translate

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Verannan tekoa

Tämä päivä meni verannan edistämisessä.
Panelointi oli siihen haaveena. Kokeilin grillitikujen halkasua - olisi ollut hiukan ohuempi lopputulos, mutta olisi tehnyt kesää - ensi kesää - ennenkuin se olisi ollut valmis.
Niinpä käytin tikut sellaisenaan.
Lattiaan käytin Erjalta saamia laudoitukseen tarkoitettuja lautoja. Niitä kun vielä on...

Ja samalla sekoittelin "valumassaa" portaisiin. Hienosta hiekasta, pikasilotteesta, erikeepperistä, tipasta siniharmaata maalia ja tipasta mustaa maalia...

Halusin paneleihin puun värin. Käytin lakkaa ja tipautun pisaran petsiä joukkoon. Seinään se. Pinnasta tuli mielestäni ihan elävä.
Lattia saa olla pelkällä lakalla kevyesti vedettynä.

Verantaan pitää siivilöityä ihana valo pitsiverhojen lomasta - joten vanha hiutunut nenäliina sai luovuttaa reunuksensa. Vähän kirveli, kun mietin miten kovan työn on joku joskun nänyt sen siihen laittaeessa ja missä kaikkialla on niin kaunista levein pitsireunuksin olllutta liinaa käytetty. Tirautettu varmaan muutama kyynel ja kainosti kuivattu silmän nurkkaa. Niistää turautettu siihen ei varmaan ole raatsittu.
Nyt ne on sitten Salmen verannan ikkunassa.

Jakkara piti vielä saada - marjaämpärille - se syntyi valmiista pinnoista, vänhän lyhentelin ja kuohupullon korkista. Niitä on tullut täytekakkupohjiksi kerättyä kasa.

Ja Forssan markkinoilta ostamani yksi aarre; Marian upea kukka, niin pientä lehteä, että huh, harmittaa, että en ostanut kuin tämän yhden.
Marjapoimuri on myös markkinoilta ja se on Mirkan käsialaa.

Veranta on  vielä viimeistelyä vaille, liimausta, maalasta, katto ja pielet...ja... ja portaiden materiaaliinkaan en ole ollenkaan tyytyväinen. Menevät varmaan uusiksi.
Mutta miksi tunteja  päivässä on niin vähän silloin kun on into päällä...



Kuka on sotkenut maalilla seinääkin....


 









7 kommenttia:

  1. Oih, sie teit sen jeeeeee !!! Tuli makeee...tuon saman aattelin siihe rappukäytävään ;-) ..Huh, ihanat noi Salmen marjan keruu vehkeet ;-)

    VastaaPoista
  2. Hienoa työtä! Hitaasti ja varmasti etenee sinunkin projekti.

    VastaaPoista
  3. Aivan t ä y d e l l i n e n

    VastaaPoista
  4. upeaa kuistia sinulla ,ihanat sormipanelit.

    VastaaPoista
  5. .....terveisin Maija K

    VastaaPoista
  6. Ai kun on hieno veranta! Minunkin sormet syyhyää jo rintamamiestaloon taas ja veranta sielläkin oottaa tekijäänsä.

    VastaaPoista
  7. Piti käydä pitkästä aikaa vakoilemassa mitä tänne kuuluu!! Aivan ihastuttava tämäkin projektisi :D

    VastaaPoista